Ajankohtaista
Ulkomaisten tv-kanavien jakelu kaapeli- ja IPTV-verkoissa jatkuu
Tekijänoikeusjärjestöt Kopiosto ja Teosto sekä FiCom ja sen operaattorijäsenet jatkavat neuvotteluita useiden ruotsin-, viron-, saksan- ja ranskankielisten kanavien jakeluun liittyvistä ehdoista tammikuussa.
Osapuolet ovat sopineet kuukauden lisäajasta, jonka aikana pyritään pääsemään yhteiseen ratkaisuun jakeluehdoista. Näin ollen muun muassa Suomessa paljon katseltujen Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n kanavien jakelu kaapeli- ja IPTV-verkoissa jatkuu normaalisti vuodenvaihteen yli.
”Olemme luonnollisesti tyytyväisiä, että tekijänoikeusjärjestöt suostuivat jatkamaan neuvotteluita, jolloin jäsenyhtiömme voivat jatkaa kanavien jakelua kotitalouksille nykyisen sopimuksen päättymisen eli 31.12.2020 jälkeen”, toteaa toimitusjohtaja Elina Ussa Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry:stä.
Osaa IPTV-verkkojen ulkomaisista maksutelevisiokanavista uhkaa jakelukatkos 1. tammikuuta 2021 alkaen
Joidenkin ulkomaisten televisiokanavien, muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n kanavien, jakelu Kemiön Puhelimen IPTV-verkoissa uhkaa keskeytyä vuodenvaihteessa. Tämä johtuu siitä, että tekijänoikeusjärjestöt ovat irtisanoneet näiden kanavien jakeluehtoja koskevan sopimuksen. Tekijänoikeusjärjestöt ovat vaatineet operaattoreita hyväksymään järjestöjen laatiman uuden sopimusehdotuksen edellytyksenä sille, että operaattorit voisivat jatkaa kanavien jakelua vuodenvaihteen jälkeen eivätkä operaattorit voi tätä ehdotusta hyväksyä.
Operaattoreilla on joka tapauksessa halu jatkaa sopimusneuvotteluita ja mikäli neuvottelut onnistuvat, kanavien jakelua jatketaan myös vuodenvaihteen jälkeen.
Uhka koskee seuraavia kanavia:
Barnkanalen / SVT24 |
France 2 HD
|
Lue lisää asiasta klikkaamalla alla olevaa linkkiä:
Kopiosto-kanavat 2020 - kysymyksiä ja vastauksia
Kanavamuutoksia 31.12.
Fine Living
Saimme juuri ilmoituksen että Fine Living -kanava lopettaa lähetyksensä Suomessa 31.12.2020. Kanavan tilalle Large-pakettiin olemme päättäneet laittaa Godare-kanavan. Godare on dedikoitu kaiken ikäisille kokkauksesta kiinnostuneille. Kanava tarjoaa yhdistelmän kansainvälisiä ruokaohjelmia ja uusia ruotsalaisia ruokaohjelmia, inspiroiden kotikeittiötä monella tasolla!
Disney
Disney on ilmoittanut että vuodenvaihteen jälkeen (31.12.20) Disney XD -kanava jää pois ja Disney panostaa jäljelle jääviin Disney Channel ja Disney Junior -kanaviin.
Viaplay nyt Elisa Viihde Viaplay
Joulu alkoi varhain Viaplayn ja Elisa Viihteen yhdistyessä!
3.12.2020 alkaen Viaplay ja Elisa Viihde Aitio yhdistyvät Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluksi. Tämä tarkoittaa entistä laajempaa elokuvien ja sarjojen tarjontaa yhdessä palvelussa myös Kemiön Puhelimen Viaplay -asiakkaille!
- Palvelun nimi vaihtuu 3.12.2020 ja Viaplay on jatkossa Elisa Viihde Viaplay.
- Jatkossa V premium asiakkailla on käytössään Elisa Viihde Viaplay Total ja V series & film asiakkailla Elisa Viihde Viaplay -paketti.
- V sport -paketteihin kuuluvat sisällöt ovat jatkossakin katsottavissa Viaplay-sovelluksen kautta.
- Nykyiset Viaplayn sisällöt täydentyvät Elisa Viihteen suosituilla alkuperäissarjoilla, laajalla kattauksella suomalaisia elokuvia ja suomeksi puhutuilla lastensarjoilla.
- Aktivoit Elisa Viihde Viaplay -palvelun Viaplay -sovelluksen kautta, tunnukset saat asiakaspalvelustamme.
Hyvää joulun odotusta Elisa Viihde Viaplayn parissa!